HIPPO-VESITAITURIT 3 (VESIMYYRÄ)
Ryhmässä harjoitellaan puhaltamaan nenän ja suun kautta veteen, etenemään pinnalla, vartalonhallintaa, esineen sukeltamista pohjasta, erilaisia liukuja, kelluntoja, käsinseisontaa, hyppyjä uintisyvyiseen veteen, pallon kuljettamista uiden, uintipotkuja sekä haiuintia. Kurssi vahvistaa lapsen kehitystä ja motorisia taitoja ja sen tavoitteena on jatkaa uintitaitojen kehittämistä vesitaituri 2:sta. Yhden kerran kesto on 30 minuuttia ja kurssin lopuksi suoritetaan vesimyyrämerkki. Merkit koostuvat vähintään kahdeksasta tehtävästä, mitä kurssin aikana on harjoiteltu. Opetus tapahtuu lasten altaassa.
Ennen ryhmän alkua lapsen tulisi osata yli puolet seuraavista taidoista:
o Kasvojen laittaminen veteen ja ilmakuplien puhallus
o Esineen ottaminen rinnansyvyisestä vedestä
o Liuku vatsallaan
o Liuku selällään kädet vartalon vieressä
o Meritähtikellunta vatsallaan ja selällään
o Kilpikonnakellunta
o Pohjaan koskettaminen molemmilla käsillä yhtä aikaa
o Hyppy rinnansyvyiseen veteen
o Kieriminen pinnan alla 360⁰
o Laudan päällä makaaminen
o Pallon kuljettaminen otsalla työntäen
o Omavalintainen eteneminen vatsallaan tai selällään 5m
o Delfiinihypyllä sukellus pohjaan
VARUSTUS JA KOKOONTUMINEN:
Varustuksena uima-asu. Omat uimalasit ovat suositeltavat, mutta eivät pakolliset. Huoltaja auttaa lapsen allastilaan suihkutilojen eteen. Ohjaaja pitää nimenhuudon, jonka jälkeen vanhemmat voivat jättää lapsensa ohjaajien vastuulle ryhmän ajaksi. Ryhmän loputtua vanhemmat hakevat lapsensa suihkutilojen edestä. Pukuhuoneisiin pääsee sisään 30 minuuttia ennen ryhmän alkua. Vanhemmat saavat liikkua allastiloissa vain paljain jaloin. Ennen altaaseen menoa on peseydyttävä hyvin, myös hiukset kastellaan ja pitkät hiukset sidotaan kiinni.
MAKSU JA PERUUTUSEHDOT:
SISÄÄNPÄÄSYRANNEKE:
Jaetaan syyskauden ensimmäisellä kerralla uimahallin kahviossa ja ne kerätään kootusti takaisin keväällä 2026. Mikäli päätyy lopettamaan uintikurssin syyskauden jälkeen, pyydämme palauttamaan rannekkeen toimistollemme (ei uimahallin kassalle) ja ilmoittamaan lopettamisestaan. Tämän jälkeen poistamme ilmoittautumisen ryhmästä ja saamme uusia vapaita paikkoja ryhmiin. Palauttamattomasta rannekkeesta laskutamme 10 €.
AIKATAULU:
Ryhmä toimii yhden kerran viikossa. Toimintakertoja ei järjestetä koulujen lomaviikoilla (syys-/talviloma). Juhlapyhät ja aattopäivät saattavat vaikuttaa uimahallien aukioloaikoihin ja täten voi tulla peruutuksia vuoroihin. Koovee ei ole velvollinen korvaamaan kaupungin ja uimahallien toimesta peruttuja vuoroja.
TÄRKEÄÄ:
Kun ilmoittautuu syyskaudelle, paikka samassa ryhmässä kopioituu automaattisesti myös keväälle 2026. Kevätkaudesta tulee myöskin uusi lasku. Mikäli osallistuja ei ole jatkamassa kevätkaudella, peruutukset osallistumisesta kevätkaudelle 2026 on tehtävä viimeistään marraskuun 2025 loppuun mennessä ja se tapahtuu sähköpostilla tai puhelimitse vastaavalle liikunnanohjaajalle.
Huom!
Ryhmää ei välttämättä aloiteta jos osallistujia on alle 8 lasta. Tästä ilmoitamme hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista. Kauden aikana lähetämme tiedotteita ohjaajien kautta, mutta ensisijaisesti sähköpostitse, joten jos yhteystietonne muuttuvat, käykää korjaamassa tiedot myClubiin välittömästi tai ottakaa yhteyttä toimistolle.
Lisätiedot
Mauno Hakala, Vastaava liikunnanohjaaja
040-7108460 / mauno.hakala@koovee.fi