VESIRALLI 2 (KALA)
Ryhmä on tarkoitettu n. 7-9 -vuotiaille lapsille, jotka osaavat uida 50 metriä vatsallaan ja selällään, toimivat monipuolisesti vedessä ja pärjäävät syvässä altaassa. Vesiralli on uinnin monipuolisuuskurssi, jossa harjoitellaan eri uintitekniikoiden lisäksi myös taitouintia, vesipalloa ja uimahyppyjä. Kurssi vahvistaa lapsen kehitystä sekä motorisia ja sosiaalisia taitoja. Sen tavoitteena on jatkaa uintitaitojen kehittämistä vesiralli 1:stä sekä parantaa lapsen monipuolista toimimista vedessä. Yhden kerran kesto on 45 minuuttia. Kurssin lopuksi suoritetaan kalamerkki. Merkit koostuvat vähintään kahdeksasta tehtävästä, mitä kurssin aikana on harjoiteltu.
Ennen ryhmän alkua lapsen tulisi osata suurin osa seuraavista taidoista:
o Ilmakuplien puhallus veteen 15 kertaa peräkkäin
o Vieterihyppyjä 10 kertaa
o Yhdellä sukelluksella kahden esineen noutaminen altaan pohjasta
o Liuku seinästä ponnistaen 3-5m oikeassa asennossa
o Liuku + käsillä seisonta
o Omavalintainen kellunta 15 sekuntia
o Kuperkeikka vedessä eteenpäin
o Tikkuhyppy altaan reunalta
o Sculling laudan päällä istuen pyörien ympäri
o Omavalintainen pallon kuljetus 10–25m
o Kyljellä potkut (molemmilla, pysyen pinnalla)
o Omavalintainen uinti 50m
VARUSTUS JA KOKOONTUMINEN:
Varustuksena uima-asu. Omat uimalasit ovat suositeltavat, mutta eivät pakolliset. Ryhmä kokoontuu altaan reunalle (varattu rata on Kalevassa uudella puolella, reunimmainen ja lähin rata maauimalaa) odottamaan oman ryhmän alkua. Ohjaaja antaa luvan mennä altaaseen. Ennen altaaseen menoa on peseydyttävä hyvin, myös hiukset kastellaan ja pitkät hiukset sidotaan kiinni.
MAKSU JA PERUUTUSEHDOT:
SISÄÄNPÄÄSYRANNEKE:
Kevätkaudelle mukaan tulevien uusien harrastajien tulee hakea sisäänpääsyranneke Kooveen toimistolta ennen ensimmäistä uintikertaa. Syyskaudella mukana olleiden rannekkeet toimivat myös kevätkaudella. Rannekkeet kerätään uimareilta pois keväällä 2025. Palauttamattomasta rannekkeesta laskutamme 10 €.
AIKATAULU:
Ryhmä toimii yhden kerran viikossa. Toimintakertoja ei järjestetä koulujen lomaviikoilla (syys-/talviloma). Juhlapyhät ja aattopäivät saattavat vaikuttaa uimahallien aukioloaikoihin ja täten voi tulla peruutuksia vuoroihin. Koovee ei ole velvollinen korvaamaan kaupungin ja uimahallien toimesta peruttuja vuoroja.
Huom!
Ryhmää ei välttämättä aloiteta jos osallistujia on alle 8 lasta. Tästä ilmoitamme hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista. Kauden aikana lähetämme tiedotteita ohjaajien kautta, mutta ensisijaisesti sähköpostitse, joten jos yhteystietonne muuttuvat, käykää korjaamassa tiedot myClubiin välittömästi tai ottakaa yhteyttä toimistolle.
Lisätiedot
Mauno Hakala, Vastaava liikunnanohjaaja
040-7108460 / mauno.hakala@koovee.fi