Huom. ryhmien minimikoko on 5 toteutuakseen.
MITÄ?
Harrasteryhmä on järjestetty yhdessä e-urheiluyritys Finesportsin kanssa. Pelikerhossa päästään tutustumaan pelaamisen maailmaan, opitaan pelaamisen perusteita, opitaan kilpailemaan ja rakennetaan vahva pohja tuleville e-urheilijoille. Kerhossa tutustutaan erilaisiin peleihin ja pelialustoihin, samalla oppien tärkeitä perusteita terveellisestä e-urheilusta. Harrasteryhmissä paneudutaan yhteensä neljään eri peliin, joihin jokaiseen käytetään kaksi toimintakertaa. Ensimmäisellä kerralla aina tutustutaan ja opitaan peli, kun taas toisella kerralla kilpaillaan kyseisessä pelissä ryhmän välisessä turnauksessa.
Pelaaminen kehittää hienomotoriikkaa, reaktioaikaa ja yleisiä tietokonetaitoja. Harrasteryhmässä päästään myös onnistumaan ryhmissä erilaisten turnauksien parissa, kuin myös opitaan kohtaamaan pieniä pettymyksiä. Tärkeintä on kuitenkin pitää hauskaa ja samalla oppia uutta.
FAKTAT
● Harjoitukset pidetään Finesports Tampereen tiloissa aivan kaupungin ytimessä, osoitteessa Yliopistokatu 58 D. Pelitiloilta löytyy kaikki tarvittavat laitteet ja välineet pelaamiselle, joten mukaan et tarvitse muuta kuin itsesi.
● 1 harjoitus viikossa, yhteensä 8 kertaa. Yhden harjoituskerran kesto 1,5h. Toimintakauden hinta 179 €.
● Uusille ensimmäinen kerta aina ilmainen kokeilukerta (muista kuitenkin ilmoittautua ja laita lisätietoja-kohtana maininta kokeilukerrasta).
● Harrasteryhmissä osallistutaan Finesportsin järjestämiin leikkimielisiin turnauksiin.
● Harrasteryhmään ilmoittautuessa antaa suostumuksen kolmen vuoden ikärajajoustoon peleissä (tämä myös pakollisena tietona lisätiedot -kohdassa).
● Esimerkkipelejä: Valorant, Apex Legends, CSGO
PELIKERHON TÄRKEIMMÄT POINTIT
● Sosialisoituminen / Kaverit
● Käyttäytyminen / Asenne
● Ryhmässä toimiminen
● Virheistä oppiminen
● Itsevarmuuden rakentaminen
● Onnistumisen ja epäonnistumisen käsitteleminen
FAQ
Mites liikunta?
● Tamperelainen LeapFysio on kehittänyt lyhyet liikuntaosiot pelikerhoihin, joissa keskitytään hyvinvoinnin ylläpitoon sekä pelaajille tyypillisten vammojen ennaltaehkäisyyn.
Mites vanhemmat?
● Vanhemmat voivat seurata harjoituksia tiloissa, tehdä töitä neuvotteluhuoneessa tai pelailla itse Lounge alueella.
● Finesports Tampere tilojen lähistöltä löytyy mm. Tullintorin kauppakeskus ja lukuisia muita liikkeitä, joissa voi käydä kahvilla tai ostoksilla.
Lisätiedot:
Finesports
info@finesports.fi
Ohjaaja
Atte Westerberg
atte.westerberg@finesports.fi / 0445171101
Koovee
Mauno Hakala
mauno.hakala@koovee.fi / 040-7108460